Koulutus

 

 

 

 

 

Työllistymisvalmennusta Jytyn työttömille jäsenille

Jyty tarjoaa yhdessä TJS opintokeskuksen kanssa työttömille jäsenilleen suunnattua koulutusta, joka täyttää aktiivimallin aktiivisuusehdon ja ehkäisee työttömyyspäivärahaan kohdistuvat leikkaukset.

Valmennukset järjestetään Kouvolassa, Rovaniemellä, Kajaanissa ja Kuopiossa. Jytyn liittohallitus päätti että Jyty kustantaa koulutuspäivien ruokailut.  Liitto suosittelee yhdistyksille että ne osallistuisivat oman päätöksensä mukaan omien työttömien jäsentensä mahdollisiin matka- ja majoituskuluihin koulutuspäivien osalta. Näistä avustuksista jäsenet voivat olla suoraan yhteydessä omaan yhdistykseensä. Koulutuksista jäsenille on tietoa maaliskuussa ilmestyvässä Jytylehdessä.

Tarjolla on alueellisia työllistymisvalmennuksia jotka on tarkoitettu liiton työttömille jäsenille.

Valmennuksessa osallistujat harjoittelevat työnhaku- ja työelämätaitoja ja samalla kartuttavat digiosaamista osallistujien tarpeiden mukaan räätälöitynä.

Osallistuja saa koulutuksesta todistuksen, jolla voi osoittaa työttömyysturvalaissa vaadittavan aktiivisuusedellytyksen täyttyneen.

Lähipäivien sisällöt

  1. Lähipäivä: Oman urasuunnittelun perusteet
  2. Lähipäivä: Toimintaympäristön muutosten ennakointi sekä tunnetaidot
  3. Lähipäivä: CV-taidot ja esiintyminen
  4. Lähipäivä: Digitaidot toimihenkilöaloilla
  5. Lähipäivä: Tiimi- ja työelämätaidot asiantuntijatyössä

Osallistujat

Valmennukseen voivat osallistua Jytyn työttömät jäsenet

Osallistumismaksu ja ilmoittautuminen

Valmennus on osallistujalle maksuton mutta osallistuja vastaa itse matkakuluista ja mahdollisista yöpymiskustannuksista. Näihin voit tiedustella tukea omalta yhdistykseltäsi. Valmennukseen ilmoittaudutaan viimeiseen ilmoittautumispäivään mennessä. Ilmoittautuminen tapahtuu viiden päivän kokonaisuuteen, mutta osallistua voi myös sen mukaan, mikä on kiinnostus ja/tai tarve saada aktivointipäivät täyteen. Ilmoittautumiset suoraan oheisten linkkien kautta TJS-opintokeskukseen.

Valmennusten ajat,  paikkakunnat ja ilmoittautuminen

Rovaniemi

Scandic Rovaniemi, Koskikatu 23, 96200 Rovaniemi

Ilmoittautuminen 6.8. mennessä: https://tjs.kehatieto.fi/kurssikalenteri/ilmoittaudu.aspx?tyyppi=Paiva&kid=3198

  1. 3.9.2019
  2. 10.9.2019
  3. 19.9.2019
  4. 20.9.2019
  5. 27.9.2019

Kuopio

Original Sokos Hotel Puijonsarvi, Minna Canthin katu 16, 70100 Kuopio

Ilmoittautuminen 22.8. mennessä:

https://tjs.kehatieto.fi/kurssikalenteri/ilmoittaudu.aspx?tyyppi=Paiva&kid=3187

  1. 19.9.2019
  2. 20.9.2019
  3. 27.9.2019
  4. 4.10.2019
  5. 16.10.2019

Kajaani

Scandic Kajanus, Koskikatu 3, 87200 Kajaani

Ilmoittautuminen 6.10. mennessä:

https://tjs.kehatieto.fi/kurssikalenteri/ilmoittaudu.aspx?tyyppi=Paiva&kid=3192

  1. 6.11.2019
  2. 13.11.2019
  3. 20.11.2019
  4. 27.11.2019
  5. 4.12.2019

Lisätietoja koulutuksesta https://www.tjs-opintokeskus.fi/ajankohtaista/tyollistymisvalmennus-tyottomille-jasenille ja www.jytyliitto.fi